emmaijala

MINÄ KÄVELEN!

  • Kuvassa olen Sodankylässä vaaliteltalla n. 12 tuntia ennen kuin sain aivoinfarktin, kuvassa myös Katri Kulmuni ja avustajani Janne Kaisanlahti.
    Kuvassa olen Sodankylässä vaaliteltalla n. 12 tuntia ennen kuin sain aivoinfarktin, kuvassa myös Katri Kulmuni ja avustajani Janne Kaisanlahti.

22.2.2015 yöllä klo 3.30, tasan kolme vuotta sitten, makasin olohuoneen lattialla. En voinut liikuttaa itseäni, en pystynyt puhumaan. Makasin ja odotin apua.

Onneksi mieheni havahtui. Poikani soitti hätäkeskukseen ja siellä tajuttiin heti, mitä oli tapahtunut. Olin saanut aivoinfarktin. Apu tuli pian 30 km päähän Savukosken kirkoltakin, Finnhemsin helikopteri ei taaskaan päässyt sumun vuoksi lentämään ja minua lähdettiin viemään ambulanssilla kaasu pohjassa kohti 215 km päässä olevaa keskussairaalaa.

En voinut kommunikoida, mutta näin, kuulin ja ymmärsin kaiken, mitä muut puhuivat. Olin siis saanut verisuonen tukkeuman aivorunkoon. Emme voineet kuin odottaa.

Minun olisi pitänyt lähteä ajamaan autolla parin tunnin päästä Posiolle messuille, seuraavana päivänä olisi ollut eduskuntavaalikampanjan avajaiset yhdessä Mustajärven kanssa.  12 tuntia aikaisemmin olin ollut Sodankylässä Koparakeitto-tilaisuudessa ja puhunut Finnhemssin heikkoudesta ja Aslakin tarpeesta.  Mutta sitten minä vain makasin.

Illalla pystyin jo puhumaan. Yritin nousta, mutta jalkani eivät totelleet lainkaan. Pääni ei kestänyt edes istuma-asentoa. Yritin ja yritin, mutta vasta neljäntenä päivänä pääsin jalkeille. Rollaattorilla tuettuna otin ensimmäiset hatarat askeleet. Sitten alkoi kävelyn opetteleminen.

Minun olisi pitänyt olla eduskunnassa töissä ja äänestämässä. Tärkeitä asioita, minun aloitteita, kiire, kiire, kiire, minun pitää olla töissä, minua tarvitaan, minun minun….Keskussairaalassa minua opetettiin pysymään tasapainossa. Pieni liike kerrallaan.

Kahdeksantena päivänä pysyin hetken pystyssä tuen kanssa. Pääsin kotiin. Eduskuntakauteni oli lopussa ja uusiin vaaleihin aikaa vain 1 ½ kuukautta.

Kerroin avoimesti tilanteestani. Kukaan minut nähnyt ei uskonut, että siitä vielä noustaan. En antanut periksi. Olin aktiivisesti mukana kaikessa. Vaikka makasin kotona, kirjoittelin ja puhuin puhelimessa. Olin koko ajan mukana päivän politiikassa ja olin päättänyt, että minä nousen.

Lähdin kiertämään Lappia heti kun pysyin pystyssä ilman tukea. Kiitos siitä silloin tukimiehille, siis TUKImiehille. Kukaan ulkopuolinen ei silloin käsittänyt mitä olin käynyt oikeasti läpi, mikä oli tilanteeni. Kerroin avoimesti, mutta se ei näkynyt päälle ja minua ei onneksi uskottu.

Pääsin eduskuntaan ja sain jatkaa töitäni. Kiitos hirveästi kaikille, jotka minua auttoivat, kun sitä apua todella tarvitsin.

Kuulemma vain joka neljäs palautuu tilanteestani takaisin työelämään. Olin onnekas, mutta suurin apu kuntoutumiselleni oli kova peruskunto ja terveet elämäntavat. Ne eivät estäneet minua sairastumasta, mutta niiden avulla kuntouduin todella nopeasti.

Kävin tänään aamulla lenkillä ja juoksin pitkin Helsingin rantoja. En voi unohtaa liikkumisen merkitystä ja siksi sanonkin joka puheessani, että OSALLISTUTAAN SUOMEN SUURIMPIIN SÄÄSTÖTALKOISIIN JA LIIKUTAAN.

Eduskunnassa 22.2.2017
kansanedustaja Eeva-Maria Maijala

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Kiitos tästä blogista. Olen samaa mieltä kanssasi: "suurin apu kuntoutumiselleni oli kova peruskunto ja terveet elämäntavat. Ne eivät estäneet minua sairastumasta, mutta niiden avulla kuntouduin todella nopeasti." Se koskee meitä kaikkia. Hyvästä kunnosta on apua mistä tahansa sairaudesta toipumisessa. Olen sen kokenut ja sairastuttuanikin pidän kuntoa yllä ja uskon, että positiivinen mieli vie eteenpäin.

Emme ymmärrä terveyden merkitystä ennen kuin se on menetetty, vaikka vain pala kerrallaan.

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset